Sivukartta
(www.annamalmi.comi)
*Etusivu
*CV >>Gradu-sivut



Jätä palautetta sivuston ylläpitäjälle:
Voit jättää palautetta sivuston ilmeestä, valokuvista tai fiiliksestä joka sivuilla vallitsee. Tiedoksesi, että sivustolla käy keskimäärin noin 100-300 uniikkia kävijää kuukaudessa. Sivuilla on vieraillut v.2005 syyskuun loppuun mennessä jo yli 4000 kävijää. Vuonna 2004 vastaava koko vuoden kävijämäärä luku oli vain 1200. Suosituimmat sivut: etusivu, linkit ja kuvat
Suosituimmat vierailupäivät ovat jostain syystä ehdottomasti torstai, sunnuntai ja maanantai. Hakusanat, joiden avulla sivuille päädytään vaihtelevat todella paljon. Kestosuosikki on kuitenkin linkkisivuilla oleva värisokeustesti.
Vaikka sivustolla ei ole englanninkielistä osiota, vierailijoita sivuilla käy ympäri maailmaa, joten ns. "maapisteitä" on jo ehtinyt kertyä vaikka kuinka paljon. Sivuston on myös linkitetty useihin muihin sivustoihin, joten sen löydettävyys paranee jatkuvasti.:
| annamalmi.com sivukartta|
Sivustoon avattiin blogi elokuussa 2006, samalla sivuston ilmettä uusittiin.
Sivustoa päivitetään hyvin fiiliksen pohjalta, joten välillä sivustoon tehdään isojakin muutoksia, mutta päivitykseen ei välttämättä ole aina aikaa.
Sivusto on avattu ensi kerran helmikuussa 2003.